Visuaaliset trendit 2019
Elämme brändien ja designin kannalta nopeasti muuttuvassa ja todella visuaalisessa ajassa. Siksi kuvilla on yhä suurempi rooli, kun brändit luovat kontaktia kuluttajiin. Puhutaankin visuaalisesta sujuvuudesta, jonka avulla viestit kulkevat nopeasti ja ne myös ymmärretään.
Vuoden 2019 visuaalinen maisema on paljon enemmän kuin ilmiöitä, tykkäyksiä ja jakamisia.
Se on täynnä merkityksiä. Meidät ympäröidään kuvilla, jotka heijastavat toisaalta intohimoisia kiistoja arvoista, toisaalta laittavat miettimään yksilöllisyyttä ja kokemusmaailmaamme ja lopulta voivat auttaa löytämään turvallisuutta sekavassa maailmassa.
Adobe Stock on koonnut näkemyksiä tulevasta Visual Trends -ennusteeseensa, jonka avulla visuaalisuuden parissa työskentelevät voivat havaita trendejä ja nähdä niiden merkityksen vaikuttamisen välineenä. Olemme koostaneet sen pohjalta ajatuksia tulevasta.
Takaisin luonnollisuuteen
Elämämme on yhä enemmän täynnä tekniikkaa, ja digitaalisuus vie meidän päivästämme leijonan osan. Samalla monen mielestä fyysinen todellisuus kaikkoaa yhä kauemmas. Siksi ihmiset pyrkivät saamaan tasapainoa luomalla yhteyden luontoon, tietoisesti tai tiedostamatta. Hyvä esimerkki tästä on Adobe Stockia avustava taiteilija Archan Nair. Hän ottaa inspiraationsa luonnon mysteereistä ja yhdistää taiteeseensa surrealismia, mystiikkaa ja luonnon orgaanisia muotoja.
Kaipuu takaisin luontoon vaikuttaa myös kuluttajien käyttäytymiseen. Tutkimusten mukaan lähes puolet amerikkalaisista kuluttajista etsii aktiivisesti luonnollisia raaka-aineita, kun he valitsevat tuotteita. Paitsi itse tuote, myös brändin kommunikointi tietenkin vaikuttaa valintaan, ja siinä luonnollisuus on suuressa roolissa. Tässä trendissä nousevat jälleen suosioon esimerkiksi tuotteet, joiden kerrotaan olevan ”puhdasta kauneutta”, ja vähittäiskaupat antavat entistä enemmän tilaa luonnollisuudesta kertoville brändeille.
Luonnon ja luonnollisuuden etsimisen myötä suosioon nousee jälleen myös henkisyyden ja hengellisyyden etsiminen. Kuluttajissa kasvaa kaipuu kauneuteen, terveyteen ja henkisyyteen, ja voittaja on brändi, joka voi tarjota näitä kaikkia.
Tämä kaikki tulee vaikuttamaan myös visuaaliseen maailmaamme. Ei olisi ihme, jos suunnittelijat ja kuvaajat parhaillaan miettivät, miten kuvaan ja ilmeeseen yhdistetään luonto ja luonnollisuus mutta myös henkisyys, hengellisyys ja ihmisen hyvinvointi.
Luova demokratia voittaa
Enää eivät pelkästään suunnittelijat ja brändien visualistit ohjaile meidän visuaalista maailmaamme. Me teemme sen itse jakamalla omia tuotoksiamme, jotka ovat täynnä aitoja hetkiä, kiillottamattomia tunnelmia – joko täynnä väriä tai sitten aivan harmaina. Joka päivä ladataan Instagramiin 95 miljoonaa valokuvaa, ja ihmiset katsovat 100 miljoonaa tuntia videoita Facebookissa. Milleniaanit ja somenatiivit ovat tässä kaikessa edellä, mutta kaikki me olemme samassa koukussa.
Brändit tietenkin hyödyntävät tätä ilmiötä. Esimerkiksi vaatetusalan yritys American Eagle pyysi #aeriereal-kampanjassaan naisia julkaisemaan retusoimattomia valokuvia itsestään ja nauttimaan oman itsensä positiivisuudesta. West Mobil ja Wayfair taas ovat kehottaneet käyttäjiä julkaisemaan valokuvia ostamistaan huonekaluista kotonaan ja auttamaan näin muut näkemään, miltä ne näyttävät oikeassa kodissa.
Moninaisuus ja yllättävyys vievät eteenpäin tätä luovuuden demokratiaa, ollaan sitten linssin edessä tai takana. Pienistä puroista voi syntyä ilmiöitä, joiden yllättävä visuaalisuus, luontevuus, kirkkaat värit ja aivan uudet aiheet muodostavat kuvia ja videoita, jotka tekevät vaikutuksen ja liikuttavat ihmisiä.
Ilmaisun disruptio puree
Ihmiset haluavat saada äänensä kuuluviin. Olipa sitten kyse oman luovuuden esille tuomisesta tai jonkun asian vastustamisesta, itseilmaisun rohkea esilletuominen toimii ja resonoi vastaanottajassa. Me olemme jo tottuneet siihen, että someseinämme tulvii kuvia tai videoita mielenosoituksista tai poliittisista kannanotoista. Tähän tarttuvat myös yritykset. Energia ja rohkeus otetaan mukaan kauppojen näyteikkunoihin, brändien mainoksiin ja vaatteiden tyyleihin.
Vahva itseilmaisu ja mielipiteen esilletuominen puree, vaikka kyse ei olisi poliittisesta agendasta. Se pääsee silmillemme kohinan läpi, koska se on rohkeaa, anteeksipyytelemätöntä ja erottuvaa. Kuvissa haaveillaan tai toisessa ääripäässä ollaan hypnoottisessa tunnelmassa. Hyvä esimerkki tällaisesta on muotitalo Balenciagan kampanja, joissa huomion vievät oudosti taipuvat mallit.
Visuaalisessa maailmassa disruptiivisen ilmaisun merkitys on todella laaja. Sen kirjo kattaa laajan kirjon, joka tuo silmillemme pelotonta yksilöllisyyttä, koskettavaa valon voimaa ja voimakkuuden tunnetta.
Brändi seisoo arvojensa takana
Kuluttajat, erityisesti sukupolvi Z ja millenniaalit, haluavat brändeiltä enemmän kuin pelkän tuotteen. He ovat uskollisia merkeille, jotka kertovat arvoistaan ja sitoutuvat avoimuuteen. Tuoreessa tutkimuksessa todettiin, että lähes puolet milleniaaleista haluaa yritysten johtajien ottavan selvemmin kantaa sosiaalisiin kysymyksiin.
Jotkut brändit saavat itsensä otsikoihin kertomalla arvoistaan ja pysymällä vahvasti niiden takana. Kun yritys lähtee arvojensa mukaisesti vastustamaan jopa maan johtoa tai ottaa näkyvästi kantaa päätöksentekoon, se huomataan. Ja kuluttajat valitsevat puolensa.
Kun brändi ottaa kantaa, sen on toimittava tarkoituksenmukaisesti ja ajettava yhtenäisyyttä ja yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta. Mitä se tarkoittaa visuaalisessa maailmassa? Ehkä suurimpia ja suositumpia keinoja tällä hetkellä ovat globaalin mittakaavan asiat ja ongelmat ja niiden vaikuttava esille tuominen.
Itse asiassa aktivismia voi olla jo kuva itsessään. Esimerkiksi Ocean Agencyn kokoelma Adobe Stockissa kutsuu katsojia näkemään harvoin havaitut kauneudet vedenalaisessa maailmassa. ”99 prosenttia ihmisistä ei harrasta sukellusta – ja luultavasti ei koskaan tule harrastamaankaan. Kuvat näyttävät valtamerten suojelun tärkeyden myös heille. Meidän tehtävämme on ottaa kuvia, jotka herättävät maailmaa, vievät ihmiset tähän maapallon maagiseen osaan – meidän vedenalaiseen maailmaamme. Kuvan kautta voimme saada heidät tukemaan taistelua merten pelastamiseen”, yhtiön perustaja Richard Vevers sanoo.
Lähde: Adobe
Ota yhteyttä!
J&Co Digital on täyden palvelun suunnittelu- ja digitoimisto. Olemme erikoistuneet korkeatasoisiin WordPress-sivustojen toteutuksiin – projektiin voivat sisältyä mm. vaativat integraatiot, laskurit, konfiguraattorit, verkkokaupat ja oppimisympäristöt. Tarjoamme myös palveluitamme sovellusylläpitoon, jatkokehitykseen web-hostauksen, sekä hakukoneoptimointiin ja erilaisiin viestintä- ja markkinointitarpeisiin. Teemme myös VR- ja AR -toteutuksia sekä 3D-suunnittelua.
Toivottavasti pidit artikkelista! Artikkelin saa mielellään jakaa somessa,
ja muistathan seurata menojamme Instagramissa, Facebookissa ja Twitterissä.
ONKO SINULLA VASTAAVANLAISIA TARPEITA?
Ota yhteyttä
"*" näyttää pakolliset kentät