Mats Holmberg tuo JCO:lle vahvaa 3D-osaamista
Mats Holmberg aloitti helmikuussa JCO Digitalin 3D-artistina, animaattorina ja myös osakkaana.
Kuka olet ja mistä tulit?
Olen 3D-artisti ja kynäruiskumaalari. Olen toiminut yrittäjänä vuodesta 2009 ja tehnyt tiivistä yhteistyötä JCO:n kanssa 5–6 vuotta. Olen kotoisin Kirkkonummelta, asunut ja opiskellut Espoossa, Vantaalla ja Karjaalla. Työura painottuu Helsinkiin ja Karjaalle. Perheeseeni kuuluvat vaimoni Outi, kolmevuotias poikamme Miki ja kolme yli-iloista bokseria.
Mitä teet ja mihin olet erikoistunut?
Teen laajasti erilaisia 3D-töitä sekä kynäruiskumaalauksia. 3D-taustani on televisiomainoselokuvien tuotannossa ja olen ollut osallisena erikokoisten projektien kaikissa eri tuotantovaiheissa viimeisten 15 vuoden ajan. Pääasiassa olen keskittynyt animointiin ja visualisointiin mutta olen myös tehnyt leveällä rintamalla muita jälkikäsittelytöitä, kuten editointia, kompositointia ja efektitöitä.
Kynäruiskumaalarin urani lähti liikkeelle 90-luvun loppupuolella puhelimien kuorien maalaamisesta. Tämän jälkeen maalasin tilaustöitä tarpeen mukaan, kunnes lopulta 2009 siirryin yrittäjäksi. Muutos mahdollisti kynäruiskuja, tarvikkeita ja maaleja myyvän verkkokaupan pystyttämisen ja antoi minulle paremmat mahdollisuudet keskittyä myös maalaamiseen. Viimeiset reilut kymmenen vuotta olen toteuttanut enimmäkseen tekstiilimaalauksia, muotokuvia ja automaalauksia.
Miten päädyit alalle?
Kiinnostukseni 3D-grafiikkaa kohtaan syntyi vuosituhannen vaihteen tuntumassa. Suurin yksittäinen vaikuttava tekijä olivat varmasti animaatioelokuvat, joita tuohon aikaan syntyi kiihtyvään tahtiin. 3D tuntui tuoreelta ja minulle erityisen kiinnostavalta työkalulta. Siinä yhdistyy parhaalla mahdollisella tavalla juuri minua kiinnostavia aloja, kuten luonnontieteet ja taide, joten siihen uppoutuminen oli minulle helppoa ja hauskaa.
Aloitin omatoimisen 3D:n opiskelun pienillä kokeiluilla. Kokeiluni laajenivat nopeasti ja päädyin opiskelemaan 3D-artistiksi/animaattoriksi vuonna 2001. Valmistuin 2006 ja sain samana vuonna paikan helsinkiläisessä tuotantoyhtiössä, joka antoi mahdollisuuden toteuttaa 3D-grafiikkaa ja animaatioita täysipäiväisesti suomen mittakaavassa isoille yrityksille ja brändeille. Jatkoin kyseisessä yrityksessä vuoteen 2009, jolloin osin talouskriisin seurauksena päädyin yrittäjäksi.
Millaisille asiakkaille olet tehnyt töitä?
Olen ollut vuosien varrella mukana toteuttamassa mainontaa useille asiakkaille, esimerkiksi Paulig, Musta Pörssi, Anttila, Sotka, Andiamo, K-Rauta, Canal Digital, Veho, Delta-Auto, Sirkus Finlandia, TVO, Ruukki, MTV, Sub ja Nelonen. Joukkoon mahtuu myös lukuisa määrä pienempiä yrityksiä.
Mikä on sinulle työssäsi tärkeää?
Tärkeintä on jatkuva oppiminen ja kehittyminen. Taantuminen ja rutinoituminen pelottavat itseäni ehkä eniten. Työni onneksi mahdollistaa minulle jatkuvia oppimismahdollisuuksia, ja itse asiassa kokemuksen karttuessa tuntuu kuin opittavaa olisi aina vain entistä enemmän.
Koska toimin myös yrittäjänä, haluan työni heijastavan ja mahdollistavan tiettyjä yrittäjyydelle ominaisia piirteitä.
Mitä uutta omalla alallasi on tulossa?
3D-alan kehitys ei tule hidastumaan, päinvastoin. Ala on parin vuosikymmenen aikana käynyt läpi monta pienempää kehitysaskelta työkalujen osalta, mutta oikeastaan näen vain yhden sellaisen teknisen muutoksen, joka on ravisuttanut ja muuttanut työkalujen lisäksi työtapoja täysin. 2010-luku toi tullessaan laskentaan optimoidut näytönohjaimet, mikä muodosti aivan erilaisen lähestymistavan 3D-grafiikan toteuttamiseen kuin mitä aiemmin oli ollut mahdollista.
Ala elää tällä hetkellä seuraavaa suurta mullistusta, joka liittyy vahvasti edellä mainittuun tekniikkaan. Olemme siirtymässä voimakkaasti reaaliaikaiseen laskentaan ja joudumme muokkaamaan työtapamme sen mukaisiksi lähitulevaisuudessa. Toistaiseksi reaaliaikaisuuden tarjoamat mahdollisuudet ovat rajalliset ja työkalut vielä varsin kömpelöitä, mutta suunta on mielestäni selvä ja odotan innolla mitä kehitys tuo mukanaan.
Miten pitkä on ollut yhteistyö JCO:n kanssa ja millaisia töitä olette yhdessä tehneet?
Olen toiminut yhteistyössä JCO:n kanssa nyt 5–6 vuotta. Olen toteuttanut pääasiassa visualisointikuvia mutta myös animaatioita, grafiikkaa ja lisättyyn todellisuuteen rakentuvia ohjelmia. Jokin maalausprojektikin mahtuu joukkoon.
Millainen työpaikka ja kumppani JCO?
Olen tuore tulokas ja toimintatavat ovat vielä osittain minulle vieraat. Aiempi yhteistyö on kuitenkin sujunut kivuttomasti, mikä lopulta helpotti päätöstä siirtyä JCO:n palvelukseen. JCO yrityksenä tarjoaa avoimen ja reilun työympäristön, jossa voimme yhdessä kehittää työtapoja eteenpäin.
Olet myös JCO:lla osakkaana. Mikä sen merkitys sinulle on?
Osakkuus tuo mukanaan palan yrittäjyyden tunnetta. Minulle on pitkään ollut selvää, että aivan tavallinen työsuhde ei minulle henkilökohtaisesti anna tarpeeksi, eli koen siis tarvitsevani vähän yrittäjyyden riskiä ja sitä, että pelissä on ns. “jotakin omaa”.
JCO:n toimisto on Billnäsissä veden äärellä? Miltä siellä tuntuu työskennellä?
Minulla oli oma toimistoni Pinjaisissa 2010–2013, joten paluu joen varrelle on kuin tulisi takaisin kotiin. Pidin ympäristöstä tuolloin ja pidän siitä edelleen. Luonto, eläimet ja lyhyt työmatka ovat lyömätön yhdistelmä, ja on mahtavaa pyöräillä töihin.
Millaista on vapaa-aikasi ja mitä harrastat?
Tällä hetkellä vapaa-aikani täyttyy pitkälti perhe-elämästä. Harrastan juoksua, pyöräilyä, maalaamista ja pienoismallirakentamista. Olen myös ilmailuharrastaja ja kaikennäköiset lentolaitteet sekä ilmailuhistoria ovat aina kiinnostaneet suuresti. Lisäksi olen kiinnostunut luonnontieteistä ja seuraan parhaan kykyni mukaan tieteen kehitystä yleisellä tasolla.
Tarvitsetko sinäkin 3D toteutusta tai visualisaatiota? Ota meihin yhteyttä!
Artikkelin pääkuva: Aston Martin DBE konseptiauto
Aldis Hodge – Lead Designer
Duvelle Jones – Co-Designer
3D-visualisointi Mats Holmberg
J&Co Digital on täyden palvelun suunnittelu- ja digitoimisto. Olemme erikoistuneet korkeatasoisiin WordPress-sivustojen toteutuksiin – projektiin voivat sisältyä mm. vaativat integraatiot, laskurit, konfiguraattorit, verkkokaupat ja oppimisympäristöt. Tarjoamme myös palveluitamme sovellusylläpitoon, jatkokehitykseen web-hostauksen, sekä hakukoneoptimointiin ja erilaisiin viestintä- ja markkinointitarpeisiin. Teemme myös 3D-suunnittelua.
ONKO SINULLA VASTAAVANLAISIA TARPEITA?
Ota yhteyttä
"*" näyttää pakolliset kentät