Matomo – se Google Analyticsin rehellinen kaveri
Google Analyticsin käytöstä on keskusteltu viime aikoina runsaasti. Euroopan tietosuojaviranomaiset ovat linjanneet, että Google Analyticsin käyttö rikkoo EU:n yleistä tietosuoja-asetusta. Moni etsiikin parhaillaan korvaajaa Analyticsille, sillä GDPR-asioiden kanssa ei ole leikkimistä. Tarvitaan säädösten mukainen kävijäseuranta, joka ei kerää kiellettyä dataa. Yksi hyvä vaihtoehto onkin Matomo.
Mikä on Matomo?
Sana Matomo on japania ja tarkoittaa rehellisyyttä.
Tämän periaatteen pohjalle on luotu samaa nimeä kantava, avoimeen lähdekoodiin perustuva verkkoanalytiikka-alusta, jonka kehittäjät vannovat avoimuuden ja rehellisyyden nimeen analytiikan tarkastelussa. Ohjelmiston kehitys alkoi jo vuonna 2007, ja vuoteen 2018 saakka se tunnettiin nimellä Piwik.
Verkkoanalytiikkaa koostava alusta toimii PHP MySQL-pohjalla.
Matomo tarjoaa mahdollisuuden evästeettömään seurantaan, mutta perusversio käyttää evästeitä. Evästeettömässä seurannassa käyttäjistä kerättävä data on anonyymia, eli sillä voidaan nähdä kävijäliikenne ja vierailut eri sivuilla mutta ei iän tai sukupuolen kaltaisia demografiatietoja käyttäjistä.
Google Analyticsin voima perustuukin vahvasti sen laajaan tuoteperheeseen, jossa käyttäjien demografiatiedot tallennetaan ja analytiikkaa kerätään useista lähteistä. Tämä Googlen ominaisuus on ollut myös laajalti keskustelun aiheena, eikä pelkästään hyvässä valossa.
Miksi valitsisin Matomon?
Google Analytics käyttää datasta otantaa ja tekee parhaan arvionsa tämän perusteella, kun taas Matomo käyttää koko datamassaa analytiikan taustalla.
Matomon käyttäjänä omistat itse kaiken keräämäsi datan, tiedät missä se sijaitsee ja kuka sitä käyttää. Voit hyvillä mielin käyttää analytiikkaa, koska voit olla varma että se täyttää vaadittavat yksityisyyskriteerit eikä kukaan käytä sitä vääriin tarkoituksiin.
Matomolla on myös oma Tag Manager, joka toimii samoilla periaatteilla kuin Googlen vastaava. Saat asennusvaiheessa Matomolta JavaScript-pohjaisen tagin, joka asetetaan verkkosivun koodiin aivan samoin kuin Google Analyticsissa. Lisäksi Matomosta löytyy paljon erilaisia lisäosia esim Heatmap & Session Recording, Search Engine Keywords Performance ja Activity Log.
Suurin käytettävyyteen liittyvä etu on se, että mikäli ei evästeitä kerätä, Matomoa käyttävän yrityksen ei tarvitse asentaa sivustolleen nykyisin muuten pakollista banneria evästeiden hyväksyntää varten. Matomon etuihin kuuluvat myös visuaaliset raportit, joissa kerrotaan, kuinka käyttäjät toimivat ja mitä tekevät eri puolilla verkkosivustoa.
Haluaisitko kokeilla Matomoa?
Me J&Co:lla seisomme Matomon arvojen takana, sillä ne vastaavat myös omia arvojamme. Avoin lähdekoodi ja sen tarjoama läpinäkyvyys on meille tärkeä asia. Jos haluatte ottaa Matomon käyttöönne, voimme auttaa teitä siinä!
Matomo voidaan asentaa ylläpitämäämme palvelinympäristöön, joka sijaitsee Suomessa. Palvelu on kuukausimaksullinen. Maksuun sisältyy kävijäliikenteen tilastointi Matomon analytiikkaan, tunnukset raportointipalveluun sekä tietojen varmuuskopiointi.
Matomon käyttöönottoprosessi menee yksinkertaisuudessaan näin:
- Asennus palvelimelle
- Matomon seurantakoodi asennetaan sivustolle
- Mittareiden ja kävijäseurannan suunnittelu
- Oman Matomo-näkymän räätälöinti
- Seurantapikseleiden asennus
- Tarvittaessa aiemman Google Analyticsin datan siirtäminen Matomoon
- Seuranta ja datan hyödyntäminen
Haluatko tietää lisää Matomosta?
Ota yhteyttä asiantuntijaamme, niin pohditaan yhdessä, sopisiko Matomo juuri teidän organisaatiollenne.
ONKO SINULLA VASTAAVANLAISIA TARPEITA?
Ota yhteyttä
"*" näyttää pakolliset kentät