J&Co Digital on Vuoden yrittäjä 2022!
Yrittäjämme Monica ja Juha Javanainen palkittiin valtakunnallisena yrittäjän päivänä 5.9.2022. Valintaan osallistuivat Raaseporin Yrittäjät ry:n hallituksen lisäksi Raaseporin kaupungin kehitysosasto sekä Novago Yrityskehitys Oy.
Juha Javanainen perusti yrityksemme vuonna 2008. Tänä päivänä meillä työskentelee 18 henkilöä verkkopalveluiden ja muiden digitaalisten ja luovien ratkaisujen suunnittelun ja toteutuksen parissa.
Raadin valintaperusteluissa mainitaan mm. kykymme uusiutua ja menestyä myös kansainvälisessä kilpailussa.
“Olemme aina seuranneet aktiivisesti alan trendejä ja ottaneet varhain käyttöön uusia teknologioita ollaksemme valmiita tulevaisuuden ympäristöihin. Myös omaan tuotekehitykseen on investoitu: Oman JCORE-nimisen WordPress-teeman kehittäminen on ollut pitkäjänteisen työn tulos. Vuoden 2022 liikevaihdosta jo huomattava osuus muodostuu ulkomaille, mm. Yhdysvaltoihin ja Espanjaan toimitettavista projekteista”, Juha kertoo.
Vaikka palkinto myönnettiin yrittäjille, Monica ja Juha haluavat osoittaa kunnian koko työyhteisölleen
Työkultuuri, arvot ja yhteinen sävel ovat kaiken tekemisemme peruspilareita.
“Yhdessä tekeminen on ollut kasvun ja menestyksen avain. Meillä on kaksikielinen työyhteisö, jossa on huippu tyyppejä ja yhteiset arvot”, toimitusjohtajamme Monica Javanainen kertoo.
Sijainti Billnäsissä on osoittautunut sekä kiinnostavaksi erottautumistekijäksi että inspiroivaksi työympäristöksi. Kauniiseen ruukkimiljööseen Helsingistä, Turusta tai maailmalta tulevat asiakkaamme huokaisevat ihastuneina astuessaan vanhaan myllyyn rakennettuun toimistoomme.
“Täällä hengitetään ilmaa, jossa on vuosisatoja vanhat ruukkiteollisuuden ja yrittämisen perinteet. Myllynkivet on kasattu pihalle portaiksi, ja sisällä ’grindaaminen’ jatkuu”, Monica tunnelmoi.
Meille tärkeitä arvoja ovat onnelliset työntekijät ja kestävä kehitys. Etsimme erityisesti asiakkaita, joiden kanssa olemme mukana kestävän tulevaisuuden rakentamisessa. Tällaisia olemmekin saaneet useita, mm. Baltic Sea Action Group, Soilfood, Perheyhtiö Ajalin ja Suomen ympäristöopisto Sykli.
Monica ja Juha haluavatkin kiittää asiakkaitaan ja osoittaa palkinnon koko tiimilleen:
“Palkinto on meille merkittävä kunnianosoitus, jota arvostamme suuresti. Iso kiitos kuuluu henkilökunnallemme, jota ilman emme olisi tässä.”
Luetuimmat artikkelit 2022:
Näin verkkopalvelun uudistus etenee kanssamme
Pelin avulla vaikeakin aihe puetaan kiinnostavaan asuun
Älä aloita markkinointia väärästä päästä
Työnäytettämme:
Daphnen matkat – Pedagoginen seikkailupeli
Sirkus Finlandia – verkkosivun uudistus ja mainosvideo
Tivoli Sariola – verkkosivun ja verkkokaupan uudistus
Lue myös
KIINNOSTUITKO? JUTELLAAN.
Ota yhteyttä
"*" näyttää pakolliset kentät