Siirry pääsisältöön

Lehdenjakajapeli

PELIT JA TESTIT

Lähtökohta:

Medialiitto halusi tehdä yötyönä tehtävää lehdenjakajan työtä tunnetuksi. Tavoitteena oli saada erityisesti 18-30-vuotiaita potentiaalisia työntekijöitä kiinnostumaan alasta. Asiakas toivoi pelillistä ja tarinallista toteutusta, jonka parissa vietetään aikaa. Pelissä haluttiin kertoa lehdenjakajan työn hyvistä puolista: työ on liikunnallista ja itsenäistä, ja yötyö jättää päivät vapaiksi harrastuksille, opiskelulle, muille töille tai unelmille.

Samassa pelissä monta tarinaa

Peli toteutettiin branching-menetelmällä, jossa pelin edetessä jokainen valinta synnyttää uuden haaran tarinaan. Vaihtoehtoisia tarinan kulkuja ja loppuja on useita, minkä vuoksi pelin pariin tekee mieli palata uudestaan. Tarinan hahmoja, tapahtumapaikkoja, kulkuvälineitä ja muita elementtejä ideoitiin asiakkaan kanssa workshopissa. Sen jälkeen sarjakuva piirrettiin ja kirjoitettiin vaiheittain, kunnes se lopuksi siirtyi tekniseen tuotantoon.

Ninan työvuorossa riittää vauhtia ja yllättäviä käänteitä. Tarina sekoittaa iloisesti faktaa ja fiktiota: tapahtumat ovat jopa liioitellun fiktiivisiä, mutta taustalla ja yksityiskohdissa ilmenee lehdenjakajan työn viihtyisyys.

Miten sinä selviäisit Ninan työvuorosta? Siirry peliin tästä ja kokeile!

Markkinoinnin tueksi teaser-video.

Pelin markkinoimiseksi tuotimme myös videon, joka houkuttelee kävijöitä pelin pariin.

Nähdäksesi videon sinun tulisi hyväksyä evästeet. Hyväksy evästeet tästä.

Kiinnostaako peliprojekti? Ota yhteyttä: monica@jco.fi

ONKO SINULLA VASTAAVANLAISIA TARPEITA?

Ota yhteyttä

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.